Kennel Qasidas
v

Takaisin      Uutiset      Esittely      Koirat      Pentueet      Pentuja      Kuvia      Juttuja      Linkit      Vieraskirja



Uutisia

Satu ja Mette Muotkalla 2005

kuva: Pasi Rintaniemi


01.03. Keijo lähti tänään aamulla tekemään junareissun Rovaniemelle ja takaisin. Ohjelmassa siis Nemon palautus kotio. Minä sen sijaan kävin tänään tänään kauden viimeisissä lintutreeneissä. Sää oli kyllä totaalisen karmea: räntää satoi vaakatasossa, mutta ei se menoa haitannut :) Meidän joukkueen lisäksi paikalla olivat Edi ja Remu omistajineen. Visa esitti pakkasten takia pidetyn tauon jälkeen hyviä elkeitä ja täräytti kauden päätteeksi hienon riistatyön. Pikkupojatkin löysivät mukavasti lintuja ja seisontojakin nähtiin. Hyvillä mielin jäädään odottelemaan kesää ja vesityötreenien alkua. Otin muutaman kuvan treeneistä, päivittelen niitä mahdollisimman pian :)

28.02.. Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen päivityksen jälkeen.. Mistähän sitä aloittaisi? No jos vaikka näiden sivujen kannalta siitä olennaisimmasta eli Nemon astutuksesta. Suuntasimme viikko sitten maanantaiaamulla puoli kuudelta Anskun ja Nemon kanssa kohti Helsinki-Vantaata. Aikaa piti olla runsaasti, mutta lähtöselvityksessäpä olikin karmea jono! Kiltisti jonon perään odotelemaan, kunnes meidän lentoa jo huudeltiin. Jonon ohi, lähtöselvitys pikapikaa, koira turvatarkastuksen läpi ja Ansku äkkiä lähtöportille. Kaiken piti olla hyvin. Niin siis piti!! Kohta Ansku soittaa, että eivät sitten "ehtineet" pakata koiraa koneeseen. Siis mitä?!? Siitä alkoikin sitten sen sortin sirkus, että oksat pois. Meitä juoksutettiin SAS:n ja Finnairin terminaalien väliä ja se matka ei kuulkaas ole ihan lyhyt. Todettiin, että ennen seuraavaa lentomatkaa pitää muistaa treenata maratoonia.
Kun lentokentällä oli kulunut reilut neljä tuntia, oli minun pakko lähteä töihin ja jättää Ansku selvittämään millä lennolla pääsisivät Prahaan. Ja nopeasti, sillä Nemon juoksut meidän poikien mukaan olleet parhaimmillaan jo edellisestä päivästä! Iltapäivällä sain huojentavan puhelun: Blue1 on buukannut likat Finnairin lennolle Tukholmaan ja siitä sitten jatkolennolla Prahaan. Lähtö olisi klo 16. Ehdin jo huokaista helpotuksesta. Tosin turhaan. Finnairin lento odotti yhtä matkustajaa Bankokin lennolta sillä seurauksella, että Nemo ja Ansku myöhästyivät Tuhkolmassa jatkolennolta! Voin kuulkaa kertoa, että tässä vaiheessa oli kasvattajatäti hyvin hyvin vihainen. Ja eikun selvittämään millä ihmeellä likat saadaan Arlandalta Prahaan, tosin näiden selvitteyjen tulokset olivat kyllä kovin laihat: jatkolentoja ei olisi ollut ennen seuraavaa päivää. Tässä vaiheessa totesimme, että nyt saa riittää. Likat kotiin ja sassiin!
Ehdin jo miettiä, että näinkö se siirtyi Nemon astutus syksyyn. Yöllä lentokentälle ajaessa tein siten päätöksen astuttaa Nemon Visalla ja keinosiementää neidin sitten ensi vuonna Antonyllä. Alkuperäinen suunnitelmani oli käyttää Antonyä nyt ja Visaa ensi vuonna, kun se on ehtinyt saamaan enemmän tuloksia. Hätä keinot keksii ja nyt urosten vuorot vaihtuivat.

Visa astui enemmän kuin mielellään remmiin ja suoriutui tehtävästään kunnialla. Nyt sitten odotellaan pääsiäiseen, että päästään ultraamaan. Onni onnettomuudessa oli se, että meillä on Visa! Jässikän emä on meidän Mette eli KANS FI EST MVA JV-04 Garbus Miss Marple ja isä GB CH IR SH CH Enryb Christmas Party 'Tommy'. Metellä on kokeista mm. 3x AVO 2 ja 3x AVO 3. Tommy on yksi harvoista maansa ns. täysvalioista eli sillä on niin koe- kuin näyttelytulokset. Se on yksi menestyneimmistä weimareista Briteissä. Visa itse on vielä nuori mies, jolla on yksi NUO 3-tulos KAER-kokeista. Ensi kaudella osallistutaan sitte AVO-luokkaan. Visa on käynyt kahdessa näyttelyssä ja molemmista sillä on kotiintuomisina serti. Annamme mielellämme lisätietoja myös Visasta.

Tämän kaiken hässäkän ohessa me olemme ehtineet myös muuttaa. Pitkäaikainen unelmamme omasta talosta metsän keskellä on nyt totta! Ensi kesänä on fasutarhatalkoot tiedossa ;) Ja syksyllä sitten treenataan tottakai! Valokuvia talosta(kin) tulossa jahka kameran piuha löytyy muuttolaatikoista.

Ja tuontiuutisia vielä: meidän piti Pitkäsen Sallan (kennel Ghostmoor´s) kanssa tuoda lk. narttupentu Tsekeistä tänä keväänä, mutta ultrassa näkyi vain yksi pentu. Harmi!! Toivottavasti seuraavalla kerralla tärppää, meidän pentuvaraus kun jää edelleen sinne suuntaan voimaan. Meillä on myös toinen tuonti suunnitelmissa: Tsekeistä on varattu pitkäkarvaisen weimarinseisojan narttupentu pian syntyvästä yhdistelmästä. Haussa on tiiviistä yhteistyöstä kiinnostunut sijoituskoti! Annamme mielellämme lisätietoja.

17.02. Nemon sulhasen Antonyn lonkka- ja kyynärkuvien lausuntoa kiirehdittiin meidän takia ja tänään saatiin tulos: 0/0 eli A/A lonkat ja 0/0 kyynärät. Jipii! Nyt ei muuta kuin odotellaan maanantaita ja Tsekin reissun alkua..

15.02. Nemon ja Anskun lentoliput on nyt monen mutkan ja selvittelyn jälkeen varattu. Mielenkiinnolla odotan puhelinlaskua, sillä lentoyhtiöiden asiakaspalvelut eivät tunnetusti vastaa kyselyihin ilmaiseksi ;) Pääasia on, että neidit pääsevät matkaan ja jopa melkolailla ajoissa. Lähtö on maanantaina 22.2. ennen kahdeksaa aamulla. Nyt alkaa kasvattaja-tätiä taas jännittämään kuin pientä porsasta! Tosin eipä taida pentuja varanneillakaan olla helppoa :D Peukut pystyyn!

14.02. Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Nemo aloitti juoksun viime torstaina ja kävimme hakemassa sen pohjoisesta eilen. Molempien kroppa huutaa hallelujaa, kun ajoimme sen 9 tuntia suunta melkein samantein edestakaisin. Mitä sitä ei kasvatustyön eteen tekisi :D Nemon tärpit osuvat tietenkin juuri samalle päivälle, kun saamme uuden kotimme avaimet. Kuinka ollakaan! Hädässä ystävä tunnetaan ja Ansku lupautui lähtemään Nemon kanssa Prahaan. Reissu alkaa ensi sunnuntaina eli nyt sitten vain peukut pystyyn, että saadaan vapun tienoilla pikkuharmaita!

29.01. Jouduimme vielä viimetipassa uuden informaation takia vaihtamaan Nemon sulhasen toiseen. Vaihtoehto B ei kuitenkaan ole lainkaan huono vaan suorastaan loistava! Antony Shefis on komea uros jolla on vakuuttava lista ykköstuloksia kokeista vaikka ikää tulee vasta tänä keväänä kolme vuotta. Antony lonkkakuvataan pyynnöstäni tulevana maanantaina. Jos tulos on epätyydyttävä, astutetaan Nemo Antonyn täysveljellä Aileronilla, joka on myöskin koepalkittu ja komea uros. Näiden poikien äiti on erittäin hieno työkoira, Tsekin ensimmäinen käyttövalio Fiesta Noves ja isä brittiläinen koepalkittu Easdale Ridge. Nyt vain odotellaan, että Nemo aloittaa juoksut ja päästään sen kanssa Tsekin reissulle :D

21.01. Pentuja-sivua päivitetty. Nemon juoksua odotellaan piakkoin alkavaksi.. Sannan vastuullisena tehtävänä on olla tarkkana kuin porkkana :D Nemon pentueen lisäksi on tuontipentu-uutisia. Olemme päättäneet Pitkäsen Sallan (kennel Ghostmoor´s) kanssa tuoda lk. narttupennun yhdistelmästä, jota ei kertakaikkiaan voinut jättää väliin. Etsimmekin nyt yhteistyökykyistä, KAER-kokeista kiinnostunutta sijoituskotia myös tälle pennulle. Annamme molemmat mielellämme lisätietoja.

17.01. Jahtipäivä pitkästä aikaa ja olipa mukavaa! "Meidän joukkueesta" paikalla olivat Edi, Pink, Kaapo, Visa, Pera ja Mette. Edi jatkoi mukavan haun esittämistä ja löysi paljon lintuja. Jässikkä ei tänään malttanut seistä, mutta onneksi lintujen saattelut on saatu kuriin. Tästä on hyvä jatkaa!
Pinkin päivä meni vähän ihmetellessä, kun käsipuoli-emäntäkään ei ollut ihan parhaassa tikissä ohjausta ajatellen. Lintuja kuitenkin löytyi, se on pääasia. Kaapo täräytti mukavan riistatyön ja vaivana ollut peräänmenokin näyttää helpottaneen. Ei muuta kuin kokeisiin ens kaudella Kimmo ;) Visa yritti esittää joulutauon aiheuttaneen taantumaa alkusyksyisen teinipelleilyn tasolle: linnut löytyivät hyvin, seistään hienosti.. mutta juuri kun haulikko on saatu ladattua, tekee jässikkä oman valinnan ja töksäyttää linnun luvatta lentoon.. ja jää sitten viattomalla naamalla katsomaan, että "ups". Vähän tukkapöllyä ja neljäs kerta toden sanoi, tuloksena hieno riistatyö päivän päätteeksi.
Ja sitten Pera.. meidän yllättäjä! Jässikkä ei ole vielä kovin paljon linnuille päässyt eikä selvästikään ole aivan kartalla hommasta. Mutta sen seisonnat! Pikkujätkä pääsi päivän aikana kolmesti linnuille ja joka kerta se seisoi tiiviisti, sopivalta etäisyydeltä. Mikäs tästä jatkaessa tämän "pikku"pojan kanssa :D Päivän päätteeksi Mettekin pääsi vähän jaloittelemaan. Normaaliin tapaan se löysi linnun hetkessä. Rouva kuitenkin tarkensi hieman liikaa ja lintu hermostui. Päivä pulkassa ja ei muuta kuin nokka kohti seuraavia treenejä :)

10.01. Aku ja Nemo kävivät omistajineen uhmaamassa pakkasta Kajaanin näyttelyssä tänään. Molemmat saivat ERI:t, Aku oli VSP kera CACIBin ja Nemo PN2. Kiitokset ja onnittelut taas Emmalle ja Sannalle!

03.01. Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!
Pakkasta ja lunta näyttää riittävän ja sen vuoksi koirien enempi treenaus on ollut nyt vähän tauolla. Lenkit tehdään kuitenkin normaalisti eikä kylmyys näytä haittaavan koiria - samalla lailla sitä suditetaan oli pakkasta muutama aste tai päälle 20. Se tuppaa olemaan omistajat, jotka jäätyy ennen kuin läppäkorvat edes huomaavat mitään :D

Kesän pentutreffejäkin on taas alettu suunnittelemaan. Laittakaahan kaikki kasvattiemme omistajat kalentereihinne merkintä seuraavien päivien kohdalle: 17.-20.6.2010!

06.12. Pink kävi viikonloppuna messukeskuksessa osallistumassa Voittaja ja Pohjoismaiden voittaja-näytelmiin. Ihan tällaisilla pikkutapahtumilla aloitettiin neidin virallisten näyttelyiden "ura" :D Lauantaina tuloksena oli ERI + junioriluokan 2. sija ja sunnuntaina EH + junnuluokan 2. sija. Tässä arvostelut:
Lauantai:
Very well made bitch with good head & expression, best of heads. Very elegant outlook. Good forechest for her age. Strong topline which keeps on the move. Best of quarters Good high to length reassure. Very promising youngster.
Sunnuntai:
Young bitch which needs plenty of ring training. Sweet head and expression. Good neck and shoulder. Body has nice lines. Well angulated behind. Moves well.

07.12. Kävimme eilen Peran kanssa match show:ssa vähän harjoittelemassa esiintymistä ja narussa kävelyä. Ei tullut ihan turha reissu, koska "pikku"-karvahousu meni ja voitti koko homman ollen BIS 1. Tein Peralle oman kuvagallerian missä on muutama uusi otos sieltä mätsärireissulta. Teen muillekin haukuille omat galleriat uusia kuvia varten jahka tässä taas ehtii istumaan koneella :)

28.11. Nemon linturikas kuukausi meillä alkaa pikkuhiljaa olla täysi. Neiti on kyllä hurmannut meidät ihan totaalisesti ja palautus kotiin tulee olemaan vaikea. Treenikuukauden tavoitteena oli käyttää Neppistä myös kokeessa jos vaikka saataisiin tulos... Ja saatiinhan se! Keijo ja Nemo kävivät tänään Kärkölässä ja kotiintuomisina oli AVO 3. Nemo teki moitteettoman riistatyön, mutta ryntäsi ilman lupaa noutamaan pudotettua lintua. Ei kuitenkaan ollenkaan huono suoritus kahdelta aloittelijalta koerintamalla :D Nyt sitten jäädään odottamaan Nemon juoksua ja reissua Tsekkeihin!

23.11. Tänään jahtiin pääsivät mukaan Mette ja Pera. Allekirjoittaneella (Satu) ei riittänyt enää energiaa useammalle koiralle, on sen verran rankka viikonloppu takana. Mette täräytti pari hienoa seisontaa. Ekasta tiputus ja paukkunouto, toinen seisonta hienosti myötätuulesta keskellä peltoa - linnun hermostuessa Mette otti kuiten ilon irti ja painui pitkälle perään. Noin sitä (muka) aikuinenkin koira joskus innostuu possuilemaan :D Pera 6kk pääsi myös linnunmakuun tänään: se teki kaksi hienoa seisontaa, josta jälkimmäisessä kukko jäi suuhun. Se ei haittaa mitään, päinvastoin. Siitä pentu saa vain lisää riistaintoa. Hauska päivä kokonaisuudessaan, ei ollut ainakaan tylsää :D

22.11. Visa sai tänään Kärkölässä KAER-kokeesta NUO3-tuloksen ja samalla Uudenmaan Kanakoiraharrastajien NUO-mestaruuskisoissa sijan 3. Jässikkä törmäsi heti ekassa erässä kanaan, mistä ohjaaja sai isosti noottia - ja syystä, sillä ohjasin koiran ajatuksissani suoraan myötätuuleen. Tokassa erässä moitteeton riistayö ja kolmannessa erässä vielä pari seisontaa, mutta kukon retale huijasi nuorta pojankollia vialä ihan kuus-nolla. Nouto oli ok suoritus. Nyt Visa saa pitää ansaitun tauon, minkä jälkeen on taas mukava jatkaa :)

21.11. Kävimme treenaamassa Forssan seudulla ja tällä kertaa mukana olivat Remu, Nomi, Kaapo, Nemo ja meidän omat koirat. Sateisen päivän saaliiksi saatiin onneksi muutakin kuin märät vaatteet: riistatöitä ja vähän vauhtia sekä vaarallisiakin tilanteita :D Kiitokset kaikille paikalla olleille!

17.11. Lisätty uusia kuvia Edin ja Peran sivuille. Anskulle kiitokset otoksista!

16.11. Kävimme Visan kanssa männä viikonloppuna kokeissa Kärkölässä. Koko koe meni vähän niin kuin lipan alta. Jässikän haku ei oikein lähtenyt normaaliin vauhtiin eikä tipujakaan löytynyt. Yhteen kukkoon se törmäsi kauhealla vauhdilla siinä ainoassa hakuerässä missä se sitten suti kunnolla menemään. Nouto siltä sentään sujui taasen hienosti. Nooh, tällaista se on nuorten koirien kanssa. Aina ei ole onni myötä ja rutiinikin puuttuu. Ens kerralla sitten (toivottavasti) paremmalla onnella.

11.11. Superhieno treenipäivä takana. Mukana olivat Visa, Nemo, Pink, Edi, Pera ja Mette. Paljon hienoja riistatöitä ja hauskaa meininkiä. Pikkuinen Edikin meni ja täräytti hienon hakuerän loppuun seisonnan fasaanikanalle. Tästä on hyvä jatkaa :)

02.11. Meillä oli Visan kanssa hulvattoman hauska ja ehdottoman opettavainen treenireissu Haapajärvelle viime pe-la. Jässikkä näytti, että eihän sitä ollakaan enää ihan teinipoikaa vaan oikeasti toimiva lintukoira. Nemo ja Sannakin olivat paikalla ja saimme nähdä tältäkin parivaljakolta upeaa edistymistä ja riistatöitä. Reissun kruunasi kertakaikkisen hilpeä matka- ja treeniseura kokonaisuudessaan. Kiitos kaikille paikalla olleille!

Nemo lähti Haapajärveltä matkaani tänne etelään ja nyt edessä on treeniä ja loppukuusta koe. Nemon pennuista kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan neitiin tämän kuun aikana.

26.10. Pentuesuunnitelmat ovat nyt pitkän harkinnan jälkeen selvät. Aion astuttaa englannintuontimme Nemon sen seuraavasta juoksusta tammikuun 2010 kieppeillä. Tuleva iskäkoira on Tsekkiläinen Akim Katafygi.
Nemo on tulossa koko marraskuuksi meille treeni- ja koereissulle. Pentueesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan tulevaan emään.

24.10. Työpäivän katkaisi hauska puhelu Emmalta joka kertoi Akun saaneen tänään toisen VOI 2-palkintonsa TOKO:ssa. Emman tarkka selostus miten pienestä se ykköstulos tosiaan voi olla kiinni aiheuttaa vielä illallakin vielä naurunpyrskähdyksiä :D Onnittelut kuitenkin tuloksesta!

Ruotsinmaaltakin kantautui pari päivää sitten hyviä uutisia. E-pentueen iskä Zeb täräytti kahden vuoden ja viiden kuukauden iässä AVO1-palkinnon peltokokeissa ja tuli samalla myös Ruotin muotovalioksi. Ei paha!

21.10. Pari vapaapäivää on mennyt (taas ;)) ihan harmaiden poikien kanssa lintuja etsimässä ja löytyihän niitä. Peralla lintutilanteet menee vielä ison ihmettelyn merkeissä, mutta Visalla on jo selvästi ajatus siitä mikä siitä isona tulee. Teinipojan kovapäisyytäkin on havaittavissa, mutta se vähän niin kuin kuuluukin nuoren koiran elämään - vaikka omistajalla meinaa välillä katketa verisuoni päässä :D

Tänään tuli myös Kennelliitosta odotettua postia: Visan lonkat on A/A ja kyynärät 0/0. Nyt on hymy herkässä!

17.10. Pientä päivitystä siellä sun täällä: sijoitusvekara Nomi sai linkin koirat-sivulle. Caron sivu löytyy nykyään pentueet-sivun kautta. Caro-neitihän on myös sijoituskoira, mutta sen sijoitussoppari päättyy nyt vuodenvaihteessa ja neito siirtyy Kirsin omistukseen. Päätin jättää Caron astuttamatta, koska se ei aivan täytä kriteerejäni jalostuskoiralle.

Linkkisivulle on lisätty noutaja-linkkejä ja Remun sekä Sakun sivuille noutotreenikuvat.

10.10. Pitkästä aikaa ehtii päivittelemään.. Ensin meni parisen viikkoa metsästysreissulla ja senkin jälkeen kaikki liikenevä aika on käytetty mahdollisimman tehokkaasti lintujen etsimiseen. Kiitokset vielä tätä kautta reissuilla mukana olleille seurasta, olipa kyllä mukavaa! Päivittelin muutamia kuvia Metsästys- ja treenikuvia syksy 2009-galleriaan. Niitä on kertynyt paljon enemmänkin, laittelen niitä tänne sivuille jahka taas löytyy hetki aikaa :)

20.09. Turo meni ja täräytti hienon ALO 1-tuloksen ja siirron AVO-luokkaan Tornion NOME-b-kokeissa tänään!

19.09. Terveisiä lomilta! Aloitimme tiiviimmän treeni- ja metsästyskauden viikko sitten Forssassa ja jatkoimme sitä keskiviikkona Kauhajoella. Tämän viikonlopun vietämme Torniossa, missä seisojat saavat hieman levähtää, kun Turo ja Keijo osallistuvat NOME-b-kokeisiin. Seuraava viikko onkin sitten taas seisojien heiniä ja Turo saa rauhassa palautua kokeista.

30.08. Kävimme tänään vesityökokeissa Kärkölässä. Visa näytää sorsastusreissulla lopullisesti hoksanneen vedestä noudon idean ja se teki pientä ravisteluyritystä lukuunottamatta hienon nuortenluokan noudon luovutuksineen. Korvien läpyttelystä tippui yksi piste eli päivän saalis oli 4p ja oikein tyytyväinen omistaja. Myös Pink osallistui ensimmäiseen vesityökokeeseensa ja nappasi 3 pistettä. Hieno juttu Ansku!

27.08. Sorsastusreissu sujui yli odotusten. Saalis oli hieno ja siitä saamme kyllä kiittää mukana ollutta kokenutta metsästäjää ja ylituomaria Pekka Heikkistä. Häneltä saimme toimivia ohjeita, mitkä aiomme kyllä pitää jatkossakin mielessä.
Ensi viikolla alkaakin sitten fasaanijahti. Olemme käyneet pääosin Visan kanssa kollaamassa jo paikallisia peltoja sitä mukaa kuin puinnit valmistuu. Eipä täälläkään ole lintuja ruuhkaksi asti, onneksi jotain on sentään löytynyt. Meinaa vain poika-paran nokka olla vähän epävireessä, kun äiteellä on juoksut mehevimmillään :D

24.08. Nemo meni ja nouti vesityökokeista harjoittelematta 4 pistettä. Hyvä juttu Sanna, nyt eikun nokka kohti kokeita!

18.08. Ylihuomenna se alkaa meilläkin - metsästyskausi. Johan sitä on taas odotettukin! Torstaina aloitetaan siis sorsastus ja siitähän ei mene kuin hetki, kun alkaa fasaanijahti.. ja siitä taas hetki niin metsälintujahti. Missähän välissä sitä ehtii töihin? :D Mukavia metsästys- ja treenipäiviä meidän puolesta kaikille!

17.08. Sain ihania kesälomakuvia Kaapon omistajalta ja lisäilin niitä pojan omalle sivulle.

04.08. Vesityökausi on avattu! Aku kävi eilen hakemassa 4 pistettä avoimesta luokasta. Yksi piste jäi puuttumaan, koska Aku joutui korjaamaan otetta linnusta. Hieno juttu Emma ja Aku!
Tänään oli ohjelmassa sitten Visan eka vesityökoe, joka sujui oikein mallikkaasti rannassa ravistelua lukuunottamatta. Siinä hötäkässä herralta tippui dami ja tuloksena kolme pistettä. Tehtiin siinä vielä koulutuksen vuoksi kunnollinen istuen luovutus, mikä sujui mallikkaasti. Eli ei muuta kuin uudelleen yrittämään täysiä pisteitä :)

03.08. Aku kävi viime keskiviikkona pitkästä aikaa TOKO-kokeissa ja nappasi VOI3 palkinnon ja luokkavoiton oikeastaan treenaamatta. Lauantaina poikanen todisti olevansa äitinsä poika ja painui seisomaan kehän ulkopuolelle kesken suorituksen. Kukaan ei ole varmaan kertonut Akulle, että ne on ihan jotkut muut kokeet mistä jaetaan pisteitä seisomisesta ;) Mutta hyvä meininki Emma, kyllä se siitä. Sitten joskus :D

31.07. Tuunasimme oman sivun meidän harmaan lauman keltaiselle vahvistukselle eli Turolle.

29.07. Mette täytti eilen kuusi vuotta. Siis vastahan se oli samanlainen pikkuvintiö kuin omat pentunsa nyt! Aika kuluu uskomattoman nopeasti. Päivitin muutaman synttärikuvan kevät-kesä 2009 galleriaan.

26.07. Käytiin tänään Visan kanssa Helsingissä koiranäyttelyssä. Jässikkä vähän innostui liikkeitä esittäessä pomppimaan kehässä juoksunartun hajut nenässään ja brittiläinen tuomari antoikin minulle isosti noottia, että minun pitäisi esittää näin upea koira paremmin :D Hehee, me on keskitytty ihan muuhun harjoitteluun eikä näyttelynaru meinannut aamulla edes löytyä.. Mutta eipä siinä jässikkä sai SERTin ja oli VSP. Ei paha. Nyt me unohdetaan misterkilpailut ja keskitytään tulevan syksyn koitoksiin :)
Tässä vielä Visan arvostelu:
Very good breed type and quality. Correct defined head. Pleasing eye expression. Correct bite. Good ears. Good neck and topline. Deep rib, strong powerful loin. Pleasing highnquarters. Good tailset. Very typical body and proportions. Needs better handling for getting the most of this ecellent dog.

25.07. Lisäsin uudet kuvat Peran ja Qasida´s Emperorin eli Sakun sivuille.

15.07. Edi kävi perheineen kyläilemässä ja kyllä veljeksillä oli hauskaa! Lisäsin uuden kuvan pikkuherran omalle sivulle.
Päivittelin myös eilen otettuja noutotreenikuvia Peran ja Visan sivuille.

09.07. Sadepäivänä on aikaa päivitella vähän sivuja. Aloittelin tekemällä uuden kuvakansion, missä on sekalaisia otoksia keväältä ja kesältä. Löydät sen täältä.

02.07. Kävimme muutaman päivän reissun akselilla Haukipudas-Tornio-Kemijärvi. Olipa mukava nähdä tuttuja! Pikkuvintiö, viimeisimmän pentueen karvamopedi Qasida's Esau The Earl 'Pera' oli myös mukana ja matkusti muun lauman jatkeena kuin aikamies. Ei mitään ongelmaa vaikka matka alkoi samalla hetkellä, kun viimeinen pentuekaveri luovutettiin omalle perheelleen.

Kaikki pennut kuuluvat kotiutuneet hyvin ja omiin perheisiin tutustuminen on sujunut mukavasti. Uimassa ja kahlaamassakin on jo useampi ehtinyt käydä. Mukava kuulla, että kaikki on sujunut hyvin!

27.06. Tänään omiin koteihinsa matkasivat Qasida's Emperor ja Qasida's Enter The Ghost 'Remu'. Onnea matkaan teillekin, tästä se lähtee!

26.06. Melkein kaksi kuukautta on hurahtanut aivan siivillä ja tänään ensimmäiset pennut lähtivät jo maailmalle. Ensimmäisenä vuorossa olivat Qasida's Ever Ever After 'Nomi' ja Qasida's Enter Sandman 'Edi'. Onnea matkaan!

22.06. Rovaniemeltä kantautui mukavia uutisia viime lauantain näyttelystä: sekä Nemo, että Aku kävivät pokkaamassa ERIt, PN2 ja PU2-sijoitukset sekä vara-CACIBit. Tosin Akun vara-CACIB muuttuu vielä CACIBiksi, sillä paras uros oli jo kansainvälinen muotovalio. Kiitoksia taas Sanna ja Emma!

Lisäsin kuvia pentujen, Visan ja Pinkin sivuille.

14.06. Hyviä uutisia eilisestä erikoisnäyttelystä Hämeenlinnassa: Visa oli paras uros ja VSP, se sai myös ensimmäisen sertinsä. Päivän upean saldon täydensi Pinkin ROP- ja BIS-2-pentusijoitus! Ei huonommin, koska kyseessä oli molempien ensimmäinen oikea näyttely :D Saanen kuvia tässä ihan lähiaikoina, lisään niitä sitten sivuille.

10.06. Lisäsin pari kuvaa pentujen omalle sivulle. Viikonloppuna minun pitäisi saada apuvoimia niin yritetään sitten kuvata koko konkkaronkan sivuprofiilit. Siitä on tulossa yhden sortin show, tiedän sen jo nyt :D

09.06. Aika kuluu huimaa vauhtia ja pennut ovat jo neljä viikkoa vanhoja. Oma pentulaatikko kävi niille jo liian ahtaaksi ja reviiriä laajennettiin koko kylppäriin. Pihallakin on käyty jo useaan otteeseen. Osa tulevista omistajista on käynyt jo katsomassa pentusia ja osa on vielä loppuviikosta tulossa. Tästä se valintaprosessi sitten alkaa :) Yksi uros on vielä vapaana. Haen sille metsästävää ja kokeista kiinnostunutta sijoituskotia. Annan mielelläni lisätietoja, yhteystiedot ovat sivun ylälaidassa. Pari kuvaakin lisäsin, ne löytyvät täältä.

28.05. Pennut täyttävät huomenna kolme viikkoa ja siksi lapsukaisilla oli tänään jännä päivä: ensin suuhun työnnettiin jotain ällöttävää ainetta, mitä matolääkkeeksi sanotaan. Onneksi sen jälkeen oli herkkuakin tarjolla eli jauhelihaa.
Yksi pentu on melko varmasti järjestänyt iloisen jymy-yllätyksen ja on suurella todennäköisyydellä pitkäkarvainen. Seurailen sitä tarkkaan ja konsultoin Zebin kasvatajaa jolla on paljon kokemusta pitkäkarvaisistakin. Asia varmistuu tässä lähiviikkoina. Tämä sydäntenvalloittajan näköinen tuleva metsäkaveri on vielä omaa kotia vailla. Haussa on ensisijaisesti aktiivisesti metsästävä ja kokeistakin kiinnostunut sijoituskoti. Annan mielelläni lisätietoja.
Sain vihdoin ja viimein päivitettyä pentujen omaa sivuakin. Uusia kuvia löytyy täältä.

22.05. Kaikkien pentujen silmät ovat jo auki ja laatikosta kuuluu välillä jo pientä haukkumisen harjoitteluakin. Miniharmaat täyttävät tänään kaksi viikkoa, aika kuluu kyllä tosi nopeasti. Yksi pentuvaraus peruuntui tänään eli yksi hurmaava herrasmies on sittenkin vielä vailla omaa aktiivista, metsästävää omistajaa. Annan mielelläni lisätietoja, yhteystiedot ovat sivun ylälaidassa.

17.05. Sanna soitti tänään ja kertoi Nemon hienosti sujuneesta luonnetestistä. 205 pistettä ja paljon kehuja päälle. Hieno juttu ja suuret kiitokset taas Sannalle!

Pennut ovat tänään viikon ja kaksi päivää vanhoja. Kaikkien ruokahalu on loistava ja Meten hellässä huomassa ne kasvavat aivan silmissä: jokainen painaakin jo reippaasti yli kilon. Tänään huomasin parilla pennulla silmienkin jo vähän auenneen, kohta alkaa päivä paistaa pentulaatikossakin :) Lisäsin kuvia pentujen omalle sivulle.

11.05. Pennut kasvavat vauhdikkaasti ja vaikuttavat oikein tyytyväiseltä elämäänsä. Mette hoitaa niitä niin innokkaasti ettei vieläkään esimerkiksi pihalla käynti meinaa kiinnostaa. Toisaalta hyvä niin, näinhän sen pitää ollakin. Lisäsin taas pari kuvaa pentujen omalle sivulle.

09.05. Suoritin tänään KAER-koetoimitsijakurssin. Myöhemmässä vaiheessa tulee sitten kokeet tutuksi ihan uudelta kantilta. Tuo kurssi on kyllä hyvää kertausta ihan omaakin koeharrastusta varten.

Minun on myös aivan pakko lähettää suuret kiitokset kaikille onnitteluja laittaneille. Muistaminen lämmittää aina :) Pennut voivat hyvin ja Mette on onnekseni jälleen superäiti ja minun ei tarvitse muuta kuin käydä tasaisin välein katsomassa pentulaatikon laidalla, että kaikki on hyvin. Lisäsin pari uutta kuvaa pentujen omalle sivulle.

08.05. Pennut ovat täällä! Mette teki viime yönä naisen työn ja pyöräytti neljä komeaa poikaa ja yhden soman tytön. Kaikki pennut ovat aikamoisia pötkylöitä ja niiden synnyttämisessä olikin hommaa. Loppu hyvin kaikki hyvin. Sekä äiti, että pennut voivat hyvin ja nyt kasvattajakin voi mennä ottamaan nokoset. Kaikki pennut on varattu ja niitä odottaa mukava elämä omistajiensa jahtikavereina ja kavereina muutenkin :) Kuvia on täällä.

04.05. Huh, huh. Muutto on kyllä karmeaa hommaa. Mutta ompahan tehty. Meidät löytää jälleen samasta vanhasta osoitteesta Mäntsälästä. Suuret kiitokset muutossa auttaneille!

Mettekin on käynyt jo koemakaamassa eilen rakennetun pentulaatikkonsa. Olin tietenkin laittanut peitot huonosti, koska niitä on innokkaasti pedattu. Nyt vain sitten odotellaan, että miniharmaat päättävät putkahtaa maailmaan.. Jännittävää!

29.04. Meillä on ollut hyvinkin rauhallista eloa viimeiset pari päivää, kun olen sairastanut rajun vatsataudin. Koiratkin ovat joutuneet tyytymään ulkoiluun ihan pihamaalla. Nappasin kuvan Metestä, kun se oli löytänyt hyvän tähystyspaikan keskeltä pihaa. Se löytyy täältä.

Hyvää vappua kaikille ja älkäähän hukkuko tai tehkö mitään muuta tyhmää :D

26.04. Kävin eilen vihdoin ja viimein suorittamassa koetoimitsija 1-kurssin. 2-osio (KAER) on vuorossa parin viikon päästä ellei Mette justiin satu synnyttämään samaan aikaan. Jännityksellä odotan ;)

Tämä päivä kului Visan, Anskun ja Pinkin kanssa nuorten kanakoirien koulutuspäivässä. Kiitos vielä Midelle, Pasille ja kaikille treenikavereille mukavasta sunnuntaista! Kuvia tulossa myöhemmin.

Lisäsin yhden uuden kuvan eiliseltä pentujen omalle sivulle.

24.04. Aika kuluu nopeasti ja Mette alkaa päivä päivältä näyttää pulleammalta :) Päivitin tulevan pentueen omalle sivulle uuden kuvan Metestä.

07.04. Nyt alkaa Satukin pikkuhiljaa uskoa, että kyllä siellä Meten mahassa ihan oikeasti on minityyppejä - on nimittäin ladyn alalinja jo selvästi laskenut. Menoa tämä massakausi ei tuttuun tapaan haittaa, vaan pentuset saavat tehokasta vatkausta joka päivä :D Lisäsin yhden kuvan Metestä tulevan pentueen omalle sivulle.

02.04. Jipii! Käytin Meten tänään ultrassa ja löytyihän sieltä mahasta pikkuharmaita :) Otukset olivat hyvinkin liikkuvaa sorttia ja laskeminen oli haasteellinen suorittaa, mutta arvioksi annettiin jotain viiden - kahdeksan välillä. Nyt ei sitten muuta kuin odottelemaan, että pikkuiset päättää syntyä..

26.03. Aika kuluu ja kevättä on selvästi ilmassa. Mette pitää salaisuutensa visusti eikä anna mitään vinkkiä oliko Ruotsin reissu tuloksellinen. Totuus valkenee kuitenkin ensi torstaina kun vien Meten ultraan. Jännittävää!

10.03. Palasimme tänään Meten onnistuneelta astutusreissulta. Nyt vain sitten jännätään syntyykö meillä pentusia äitienpäivän tienoilla :) Jotta asiat ei kuitenkaan olisi onnistuneet liian helposti, meni matkasuunnitelmat Tsekkeihin totaalisen mönkään. SAS unohti kertoa ettei heidän myymille lennoille sittenkään aina oteta koiria ja korvaavan matkan järjestäminen osoittautui niin hankalaksi, että päätin vaihtaa uroksen toiseen hyvään. Kirjoittelin hieman ajatuksia astutusreissusta ja kasvattamisen riemuista ;) Löydät tekstin täältä.

Valitsemani uroksen J JWW-08 Classic Dream´s super-Manin eli Zebin tiedot löydät täältä

Ja ehkä jopa yltiöoptimistisena tein tuleville pennuille jo oman sivun tänne.

Myös maailmalta pukkaa hyviä uutisia: meidän Nemon sisko Ansona Vanity Fair oli viime viikonloppuna järjestetyssä, maailman suurimmassa koiranäyttelyssä, Cruftsissa paras narttu, VSP ja sai sertin. Tätä upeaa suoritusta täydensi Nemon enon, Ansona Gamegeper at Aarranzin sijoittuminen rotunsa parhaaksi ja saaden myös sertin. Upea suoritus ja onnittelut kasvattajalle Tricia Grimelle!

28.02. Mette aloitti juoksun eilen eli reissua pukkaa, reissua pukkaa! Alkaa kasvattajatätsääkin jo pikkuhiljaa taas jännittämään. Nyt laitetaan kyllä sormien ja varpaiden lisäksi ristiin jo kaikki mahdollinen muukin, että tällä kertaa kaikki menee hyvin.. Ainakaan yksikään käärme ei tätä pentuetta uhkaa, kun lumi on vielä maassa :D

Pink ja Annariina kävivät eilen täällä ja kuviakin tuli otettua reilu pläjäys. Suurin osa on tietenkin aivan luokattoman huonoja, mutta yksi melko kelvollinen päätyi kuitenkin Pinkin omalle sivulle.

23.02. Mukava Puolan reissu on nyt takana ja ihana Pink onnellisesti uudessa kodissaan Annariinan luona. Pink otti matkan uskomattoman rennosti. Se laskeutui heti lentoboksiin jouduttuaan pötkölleen ja ei meinannut suostua edes turvatarkastuksen ajaksi ulos uudesta turvallisesta luolastaan. Pink vaikuttaa rauhalliselta ja harkitsevalta neidiltä. Saas nähdä kuoriutuuko siitä vielä kuitenkin ehta riiviö, kunhan on kotiutunut kunnolla. Onnea matkaan Ansku, tästä se lähtee :)

08.02. Visa luuli aamulla pääsevänsä taas lintuja haistelemaan, mutta ohjelmassa olikin pentunäyttely Helsingissä. Ei ehkä ihan yhtä hauskaa kuin metsässä rämpiminen, mutta ei turha reissu kuitenkaan: jässikkä malttoi esiintyä kuin aikamies ja oli ROP. Ryhmäkehässä alkoi jo väsy painaa ja poikanen meinasi heittää vallan ranttaliksi. Visa oli kuitenkin hurmannut tuomarin ja sijoitettiin vielä RYP-3:ksi. Hieno juttu. Tässä tuomari Saija Juutilaisen antama arvostelu:
Hyvin kaunis, hyvärunkoinen ja -luustoinen urospentu. Tyylikäs pää ja ilme. Vahva purenta. Vahva kaula. Erinom. ylälinja ja eturinta. Hyvä, vahva takaosa, joka oikein kulmautunut. Kantaa häntäänsä hyvin. Kaunis väri, erinomainen karvapeite. Liikkuu oikealla askelpituudella ja voimalla, mutta vielä kovin pentumaisesti.
Tällä arvostelulla kelpaa taas laittaa näyttelyt vähäksi aikaa taka-alalle ja hyödyntää metsästykauden rippeet.

Nemo ja Sanna ovat puolestaan eilen kunnostautuneet tottelevaisuuskokeissa: ALO 1 ja paikallisen koirakerhon tokolupauksen titteli. Hyvä hyvä Sanna! Ja eikun lykkyä pyttyyn AVO-luokkaan.

06.02. Lisäsin Caron sivulle kuvan missä näkyy sen uusi, haverin takia typistetty häntä. Neidillä oli huonoa tuuria ja metsälenkillä saatu haava tulehtui. Kun antibiootitkaan eivät auttaneet niin typistäminen oli ainoa vaihtoehto.

22.01. Sairaslomassa on tasan yksi hyvä puoli: kun ei pääse kotoa pois niin tulee tehtyä kaikkia rästihommia.
Sain tehtyä Meten seuraavan pentueen isän, Hunterin, sivun valmiiksi. Sinne tulee vielä lisää kuvia jahka Hunterin omistaja ehtii niitä lähettämään. Meten juoksua siis odotellaan maaliskuun kieppeillä. Jos kaikki menee hyvin niin pentuset syntyvät touko-kesäkuussa.

Myös uusin tulokkaamme, Pink sai oman sivun. Haen tämän neidin Puolasta helmikuun puolivälin kieppeillä. Se menee pissimään Juntusen Annariinan matoille eli kyseessä on sijoituskoira. Onnea matkaan Ansku, kohta alkaa action!

21.01. Kylläpä aika juoksee.. Töitä, koulua, koirien hoitoa, lenkkeilyä, jahteja, treenejä jne.. Ei ole ainakaan tylsää! Viime sunnuntaina järjestimme WSK:n porukalla taas perinteisen match show:n Mäntsälässä. Sen tuottojen avulla saamme sitten julkaistua lehteä ja järkättyä treenejä. Ilmoittautumisia oli taas yli 300. Ei paha :) Visakin pääsi buffassa odottelun lomassa osallistumaan pentuluokkaan, missä osallistujia oli huimat 98. Jässikkä hieman innostui ja liikkeitä esittäessä kävimmekin mm. naapurikehän puolella. Jarrut joskus pettää ;) Mutta ei siinä, Raija Tammelin kuitenkin palkitsi jässikän sinisten neljännellä sijalla ja Visa sai kantaa kehästä ikioman ruusukkeen :)

Syksy ja talvi on mennyt meillä tänä vuonna ilman kokeita, mutta jahdeissa on kyllä käyty ahkerasti. Erityisesti Miranda ja Visan ihana kaveri Friida-weimari ansaitsevat erityiskiitokset treeniseurasta. Onneksi kautta on vielä vähän jäljellä ja ainakin pari jahtia vielä edessä. Sen jälkeen alkaakin seuraava projekti pikkuhiljaa.. Eli Meten juoksua odotellessa ;)

28.12. Terveisiä Lapista. Kävimme viettämässä rentouttavan joulun Kittilän Puljussa, keskellä ei mitään. Esan äiti oli tehnyt jouluruuatkin valmiiksi eli joulustressi-sana oli vieras tässä ruokakunnassa. Tapaninpäivänä teimme ajelun Pallas-, Ylläs-, ja Levituntureille. Kahdessa jälkimmäisessä oli kyllä aikamoinen hulina. Ei ihan sitä mitä itse lomalta kaipaa. Onneksi sieltä pääsi äkkiä pois ;) Kuviakin tuli otettua. Teen niistä oman albumin jahka vain ehdin.

Visakin näyttää selvinneen parin viikon takaisesta auton alle jäämisestään säikähdyksellä. Arvet on parantuneet eikä ontumista tai mitään muita oireita ole ilmaantunut. Tämän hyvän uutisen myötä toivottelen teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta!

22.12. Joulu lähestyy.. ja tänään alkoi melkein viikon loma. Jipii! Sain taas pikkuisen väsättyä sivujenkin parissa: Visan sivulla on pari uutta kuvaa. Pitkäsen Salla onnistui ikuistamaan pikkuherran ensimmäisen lintuseisonnan kameralle.
Päivittelin hieman myös omaa esittelysivuani asuinpaikkakunnan ja työn osalta. Tuossa yläbannerissa on vieläkin vanha kotikylämme Mäntsälä. Jahka ehdin niin sekin korjataan Rengoksi -eikun Hämeenlinnaksi, koska vuoden vaihteessa Renko liitetään Hämeenlinnaan. Mukavaa joulua kaikille, syökää riittävästi ;)

01.12.Visa kävi eilen tutustumassa suureen maailmaan Helsingin pentunäyttelyssä. Pikkujätkä esiintyi yllättävän hienosti, kun vertaa siihen kuinka paljon sen harjoitteluun on panostettu :D Visa sai hienon arvostelun ja oli VSP. Tämä tulos ei tosin päivän päähenkilöä juurikaan hetkauttanut vaan lukuisat leikkikaverit sai sen huomion täydellisesti. Kiitokset Anskulle matkaseurasta, päivä oli kiva, niin koiralla kuin omistajalla.

Tämä päivä ei sitten ollutkaan Visan osalta ehkä se mukavin. Se joutui hammaslääkärin pakeille, koska leikkien tohinassa katkennut maitohammas ei ollut suostunut irtoamaan sitkeistä irroitusyrityksistämme huolimatta. Toimenpiteen myötä jässikän kaikki hampaat ovat nyt vaihtuneet. Hyvä niin :)

25.11. Jipii, kone toimii taas! Minulla on paljon hyviä uutisia varastossa: Aku osallistui 9.11. KAER-kokeisiin kalajoella ja sai AVO 3-tuloksen. Emman mukaan jätkä ei ollut parhaimmillaan, mutta tulipa tulos kuitenkin. Se on aina hieno juttu!
Heti viikon päästä kasvattajan puhelin pirisi taas.. tällä kertaa pari oli kunnostautunut TOKO-kokeissa: VOI2 palkinto heti ekassa voittajaluokan kokeessa. Ykkönen oli jäänyt vain tunnistuskapulan noudossa tehdyn pikkuvirheen takia saamatta. Upeaa työtä! Onnittelut!!

Myös Nemolta ja Sannalta kuului hyviä uutisia jo lokakuun puolella: Norjaan tehty loma- ja näyttelymatka tuotti tulosta, sillä Nemo oli upeasti ROP, sai paikallisen SERTin ja CACIBin. Päivän kruunasi RYP2-sijoitus. Kiitos taas Sannalle, kun jaksat viedä Nemoa näytille!

Caronkin lonkka- ja kyynärkuvien tulokset ovat tulleet: A/A ja 0/0. Hienoa!

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä päivityksen kohteena on oman pikkumonsterini Visan oma sivu. Lisäilin sinne tuoreempia kuvia.

14.09. Pitkästä aikaa ehdin päivittämään.. koulut ja työt on taas alkaneet ja metsästyskausikin on hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen pidempi metsästysreissukin on jo tehty. Aikaa koneella istuskeluun ei siis tahdo oikein löytyä ja siksi päivitysten välissä on ehtinyt tapahtua taas vaikka ja mitä:

Niki on muuttanut nyt kokonaan Matin luo Järvenpäähän. Matti totesi kodin olevan tyhjä ilman koiraa ja Niki meni sitten korjaamaan tilanteen. Nyt se saa olla ainoana koirana ja isännän silmäteränä -syksyn metsästysreissutkin on jo kuulemma aloitettu.

Nemo ja Sanna ovat käyneet ensimmäisissä TOKO-kokeissaan ja tuloksena ALO 3. Onnittelut ja ei muuta kuin lykkyä pyttyyn seuraaviin kokeisiin!

Lisäsin Akun sivulle hienon kuvan mikä on otettu erkkarissa kesäkuussa.

Tein myös omalle pikkuherralleni Visalle vihdoin oman sivun, minne yritän piakkoin päivittää lisää kuvia. Kun vain ehtisi ja muistaisi ensin ottaa niitä ;)

04.05. Huh, huh. Muuttaminen on karmeaa hommaa, mutta ompahan sekin nyt tehty. Meidät löytää taas samasta vanhasta osoitteesta Mäntsälästä. Kiitokset kaikille muutossa auttaneille!

Mette jo hieman petailee ja tutkailee eilen rakennettua pentulaatikkoa. Hyvin näyttää tuleva äippä muistavan, että miksi se laatikko rakennetaan. Nyt vain sitten odotellaan.. Muutaman päivän sisällä alkaa varmaan jo tapahtumaan.

18.08. Nemo on kunnostautunut viimeaikoina: 9.8. se suoritti avoimen luokan vesityöt täysin pistein ja seuraavana päivänä se sai viimeisen sertinsä, CACIBIN ja oli VSP Tornion näyttelyssä. Hieno juttu, kiitos Sanna!

Meilläkin alkaa Meten mammaloma olla takanapäin ja treenit kunnon palauttamiseksi on aloitettu. Vein Meten myös vesityökokeisiin, alla kokonaiset yksi uittokerta koko kesänä. Ja Mettehän ui, meni suoraan linnulle vaikeassa ruovikossa, toi linnun ja... tiputti sen minun jalkoihin! Sorsastamassa tuo pieni kauneusvirhe ei haittaa, mutta vesityökokeissa jouduimme tyytymään kolmeen pisteeseen (max 5.). Myös Niki oli mukana, mutta se ei ymmärtänyt rymytä riittävän pitkälle ruovikon läpi. Kyllä se haki kovasti, mutta kutsuin sen pois kun näin ettei se ymmärrä vielä jatkaa matkaa riittävän pitkälle. Vähän reeniä ja hyvä siitä tulee. Jos vain aikatauluni millään antavat myöden niin vien kyllä likat vielä toiseen vesikokeeseen. Tai onhan niiden pakko antaa myöten, että päästään syksyllä kokeisiin :)

26.07. Aku kävi tänään suorittamassa avoimen luokan vesityön ja tuloksena neljä pistettä. Hieno juttu Emma ja Aku, nyt voitte rauhassa keskittyä muuhun :)

Meillä on täällä hieman huonompaa tuuria.. taas kerran. Nikiä pisti tuossa jokin aika sitten ampiainen ilmeisesti suuhun ja se turposi niin pahoin, että se piti lääkitä kortisonilla ja kipulääkkeillä. Mette puolestaan sairastui keskiviikkona huiman kivuliaaseen nisätulehdukseen ja sekin on nyt lääkekuurilla.. Kumpikaan tämän lauman ladyistä ei siis pääse hetkeen osallistumaan vesityökokeisiin. Tai noh, eihän Meten kanssa ole päästy kertaakaan vielä edes harjoittelemaan pentuhommien vuoksi. Aion tuossa syksymmällä mennä kylmiltään katsomaan muistaako se vielä edellisiltä vuosilta mikä on homman nimi. Uskon niin. Pitäkäähän peukkuja ettei meille tule enempää eläinlääkärireissuja, niitä on nyt ollut ihan riittämiin.

22.07. Lisäsin muutaman kuvan pentusivulle. Kaikki lapsoset kasvavat tasaiseen tahtiin ja meteli pentuboksissa yltyy päivä päivältä ;)

17.07. Mette on kyllä ihan uskomaton koira ja se teki minut taas tänään niin ylpeäksi. Sain puolen päivän aikaan tutulta koiraharrastajalta soiton, että hänen kaverinsa colliella on kaksi 1,5 viikon vanhaa pentua jotka ovat kiireesti keinoemon tarpeessa. No eihän siinä muuta kuin pikkuiset tänne koittamaan jos Mette ne hyväksyisi. Ja hyväksyihän se! Hyvä kun ovesta pääsin sisälle vikisevien pikkuisten kanssa niin Mette oli sitä mieltä, että ne pitää NYT heti putsata ja syöttää. Visalla on nyt sitten kaksi ottosisarusta, jotka ristin jo Otoksi ja Lainaksi :) Kuvia pentusivulla.

10.07. Palasimme loistavan matkaporukan Emman ja Akun, Sannan ja Nemon, Annariinan, Sallan ja Pauliinan kanssa Ruotsista MV-näyttelystä maanantaina väsyneinä, mutta onnellisina. Reissu oli hauska vaikka mitään suurta menestystä meidän koirille ei tullutkaan. Aku sijoittui torstaina suuressa käyttöluokassa neljänneksi ja Nemo voitti nuo-luokan. Perjantaina Aku sai tyytyä pelkkään EH:een ja Nemo ERI:n. Lauantaina Molemmat saivat ERI:t, mutta eivät sijoittuneet huiman suurissa luokissaan. Arvostelut olivat molemmilla kuitenkin joka päivä hyvät. Kiitos ladyt seurasta, oli hauska reissu!

Reissusta palatessani minua odotti täällä huimasti kasvanut Letku, joka on nyt nimetty Qasida´s Snake Charmeriksi eli kotoisasti Visaksi. Jätkällä on nyt ikää 2,5 viikkoa ja painoa yli 2,5 kiloa.. Satun oma pikkupossu :D Muutama uusi kuva täällä.

28.06. Hyviä uutisia Kuusamon erikoisnäyttelystä: Aku oli ROP ja Nemo oli VSP ja sai kolmannen sertinsä. Ei siis lainkaan huonommin :D Kiitos likat, kun veitte kakarat näytille ja onnittelut!

25.06. Lisäsin muutaman kuvan Letkun omalle sivulle. Tämä poika on aikamoinen vauhtipaketti, tuolla se surffailee pitkin pentuboksia ja viihdyttää huolestuneena sivussa seuraavaa äitiä. Harjoitteleekohan se jo hakukuvioita syksyn metsästysreissuja varten? ;)

23.06. Letku on syntynyt tänään! Pikkujätkällä oli painoa 460g, huomattavasti enemmän kuin yhdelläkään muksulla Meten ensimmäisessä pentueessa. Nyt meillä keskitytään pikkutyypin hoitoon, katsellaan muita harrastuksia vähän myöhemmin kesällä :)

13.06. Tein pentutreffeille oman sivun tänne. Tervemenoa katselemaan :)

09.06. Kova ikävä Sennaa seuraa mukana.. tänään on kulunut viikko siitä, kun täpläystävä pääsi Essin luo. Kiitokset teille kaikille kauniista sanoista ja yhteisistä muisteluhetkistä. Iloiset tapahtumat Sennan elämän varrelta alkavat onneksi jo puskea mieleen. Kyllä tämä siis tästä.

Vietimme viime viikonlopun Rautalammilla pentutreffeillä. Treenasimme ahkerasti vesitöitä ja siinä samassa teimme vähän jälkiä ja harjoittelimme tottelevaisuusjuttuja. Sää suosi ja tunnelma oli mukava. Kiitos kaikille mukana olleille! Kuviakin tuli otettua aikamoinen pläjäys. Yritän olla ahkera ja laittaa niitä tänne sivuille vielä tällä viikolla.

Sen verran ahersin, että tein tulevalle pikkuharmaalle oman sivun pentueet-sivulle. Nyt siellä on ainoastaan kuva Metestä ja masusta, mutta ehkä parin viikon päästä sinne on jo päivitettävää..

02.06. Rakas täpläkoirani Senna lähti tänään Essin luo koirien taivaaseen. Suru ja ikävä on murskaava vaikka tiedän, että ratkaisu oli oikea. Itkulle ei meinaa tulla loppua, mutta ehkä kauniit muistot kuivaavat kyyneleet jossain vaiheessa. Kiitos Seija-kasvattajalle tästä ystävästä! Vaikka emme saaneet viettää riittävän montaa vuotta yhdessä Sennan kanssa, olivat ne sitäkin antoisampia. Tein Sennalle pienen muistosivun tänne.

20.05. Meinaa kiirettä pukata, kun koulussa on perinteinen kevätkaaos.. Työnteon ja normaalin arjen pyörittämisen lisäksi pitää ehtiä tehdä kaikki mahdolliset rästiin jääneet tehtävät ja lukea tentteihin. Vaikka aihe on kiinnostava, ei siinä mitään, niin onneksi opinnot jäävät kohta kesätauolle :)

Meille on ehtinyt tapahtua tässä päivitysten välillä vaikka ja mitä.. Ehdottomasti kamalinta on ollut se, kun kyy puri Metteä. En ole ikinä nähnyt yhtäkään koiraa niin heikossa kunnossa mitä Mette oli. Hetkittäin jopa epäilin, että selvitäänköhän tästä hengissä. Pentujen puolesta en edes uskaltanut toivoa mitään. Mette kuitenkin selvisi ja ultrassakin on jo ehditty käydä. Valitettavasti käärme onnistui tavoitteessaan vahingoittaa auringonoton keskeyttäjäänsä sen verran, että masussa näkyi vain yksi elävä sikiö. Muut (useampi kappale) olivat menehtyneet. Arvatkaa vain harmittaako!! Blogissa osoitteessa http://qasidas.vuodatus.net/ on lisää juttua käärme-casesta ja kuvia sairaalareissuilta olen laittanut tänne.

Koska minä olen harvinaisen kovapäistä mallia, aion vielä kerran yrittää Meten astuttamista ensi talvena. Koen käsissäni olevan sellaisen koiran jolla on annettavaa tälle rodulle ja haluaisin saada siltä vielä yhden normaalikokoisen pentueen. Minulla on kiinnostava uros itse asiassa jo katsottuna, mutta siitä myöhemmin enemmän.. Hoidetaan nyt tämä yksi pikkuinen kunnialla maailmaan. Itse asiassa pentu alias Kärmes eli Mato eli Letku taitaa olla luovutusiässä ihan pilalle lellitty kun se saa olla ainoana ;)

23.04. Netti toimii taas, joten ei muuta kuin heti päivittämään. Aloitetaan kaikkein ajankohtaisimmasta: Mette on keinosiemennetty tänään! Nyt sitten jännätään seuraavat neljä viikkoa.. Tein meidän koirille ja erityisesti tälle penturojektille oman blogin mikä asuu osoitteessa http://qasidas.vuodatus.net/ . Käykäähän vilkaisemassa.

Ja ne Hemanin kaaaaaauan odotetut lonkka- ja kyynärkuvaustuloksetkin saapuivat: A/B ja 0/0. Hieno juttu! Nyt on viisi kakaraa c-pentueesta kuvattu ja loppuvuoden aikana toivottavasti vielä loputkin :)

Ja vielä yksi iloinen uutinen: Nemo kävi viime viikonloppuna Sodankylässä koiranäytelmässä ja tulos oli hienosti ROP, toinen serti ja vielä kaupan päälle RYP-4. Kiitokset Sanna kun veit Nempsun taas näytille!

09.04. Sivuille on tulossa muutaman viikon päivitystauko. Vaihdan nettipalvelinta ja sen takia linjat tulee olemaan pimeänä jonkin aikaa. Päivitellään siis nyt ajankohtaiset asiat vielä kun ehtii:
Niki aloitti tänään juoksun ja se tarkoittaa sitä, että myös Mette aloittanee omansa piakkoin. Tarkoituksena on yrittää Mette-Möttösen keinosiemennystä uudelleen ja nyt ei auta muu kuin toivoa parasta! Sulhanen on sama kuin edellisellä yrityskerralla eli upea Tommy.

Nemon kauan odotetut röntgenlausunnotkin saapuivat Kennelliitosta. Tulos ei aiheuttanut tuuletuksia: C/C. Eläinlääkärin mukaan lonkissa oli havaittavissa löysyyttä, ei kuitenkaan nivelrikkoa. Onneksi sentään kyynärpäät olivat priimaa eli 0/0. Harkinnassa on, että veisimme Nemon ensi vuonna uusintakuvauksiin. Mietitään, mietitään.

Mutta oikein mukavaa kevään alkua kaikille, palataan nettitauon jälkeen päivitysten kanssa asiaan.. ehkä silloin minulla on kerrottavaa myös Hemanin lonkkakuvista.. Tulosten saaminen tuntuu kestävän tuskastuttavan kauan. *minäkö malttamaton*

29.03. Emma ja Aku ovat taas liekeissä: AVO 1 TOKO-kisoista tänään! WAU ja onnittelut :D

26.03. Eilen päivitin etusivun kuvan missä Niki paistattelee kevätauringossa.. ja nyt joka paikka on lunta taas täynnä! Nimimerkillä "kaivoimme autoa irti lenkkipolun parkista hyvän tovin"
Ja sitten taas asiaan: Emma soitteli, että Akun lonkka- kyynärkuvien tulokset saapuivat Kennelliitosta. Tulokset olivat oikein mukavaa kuultavaa: A/A ja 0/0. Hieno juttu! Lisäsin Aakkiksen sivuille myös yhden tuoreen kuvan. Emma lupasi laittaa otoksia myös riekkometsiltä. Niitä odotellessa Emma ;)

25.03. Sain hepulin ja tuunasin vanhoille uutimille oman erillisen sivun. Linkki on tuossa alla jos tarvitsee joskus vaikka tarkistaa päivä, että mitä on tullut tehtyä milloinkin.

Käykäähän kasvattien omistajat lukemassa sähköpostinne. Laitoin tänään meiliä ensi kesän "pentu"treffeistä. Suunnitteilla on järkätä entistä tiiviimpää ohjelmaa, mutta älkää huoliko: kyllä me ehditään myös grillata ja saunoa :)

21.03. Vihdoinkin ehdin taas päivittämään. Syksyllä aloittamieni aikuisopintojen (työn ohella, Fysioterapeutti AMK) takia on kalenterista tullut ehdoton juttu. Työn, koulun ja koirien hoidon + treenien lisäksi ehtii kiireisimpinä aikoina melkolailla vähän mitään muuta ;) Mutta asiaan:

Aku ja Emma palkittiin viime viikonloppuna Weimarinseisojakerho Ry:n kevätkokouksessa vuoden tulokkaina. Palkinnon antamisen perusteena olivat aktiivinen harjoittelu ja Akun kolme NUO-luokan KAER-tulosta viime vuodelta. Onnittelut Emma ja Aku, kasvattaja on taas niin ylpeä teistä!

Aku, Heman ja Nemo ovat kaikki käyneet lonkkakuvissa tässä muutaman viikon sisällä, mutta Kennelliitosta ei ole vielä kuulunut mitään. Toivottavasti pääsen pian päivittämään näitä tietoja..

Oikein mukavaa pääsäistä kaikille!

26.01. Onnittelut Akulle ja Emmalle: ALO 1-palkinto ja sijoitus kolmanneksi Tornion TOKO-kokeissa tänään! Ja paljon lykkyä pyttyyn AVO-luokkaan ensi kuussa!!

Meillekin kuuluu hyvää. Olemme harmaiden kanssa osallistuneet useampaan jahtiin ja tulostakin on saatu. Pakkasessa on muutamia komeita fasuja odottelemassa pataan pääsemistä ;) Pimeiden arki-iltojen ratoksi elvytetty TOKO-harrastus etenee täällä Etelä-Suomessakin -ehkä Akun Niki-sisko, Mette-äippä ja samaan treeniryhmään kuuluva Emil-velikin ovat kisakunnossa tämän vuoden aikana.. Toivottavasti!

Meten astutussuunnitelmatkin ovat selkiytyneet. Olen päättänyt yrittää keinosiemennystä uudelleen ja sulhasehdokas pysyy samana. Nyt ei auta kuin uskoa ja toivoa, että kaikki menee hyvin seuraavalla kerralla. Jos siemennys onnistuu, niin Meten ja Tommyn pennut syntyvät heinäkuun kieppeillä. Pikkuharmaat saavat sitten leikkiä pihallakin ja viimeistellä meidän hyvin hoidetun (siis hyvin myllätyn..) pihan ulkomuodon ;)

07.01. Tänään minun piti kirjoittamani iloisia pentu-uutisia tänne sivulle, mutta luontoäiti päätti toisin. Mette ei siis valitettavasti ole kantavana emmekä pääse ihmettelemään pieniä harmaita helmikuussa. Kuten joku ihanista ystävistäni tänään sanoi: ne kaikkein odotetuimmat ja toivotuimmat antavat silloin tällöin odottaa itseään. Tämä taitaa olla ihan totta. Periksi emme tietenkään anna, vaan Mette on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta toukokuun kieppeillä. Eläinlääkärimme ehdotti "luomuastutusta" onnistumisprosentin maksimoimiseksi ja tämä onkin nyt vakavassa harkinnassa.. mutta mietitään nyt hetki. Päivitän tottakai näitä sivuja sitä mukaa kun asiat selviävät.

On minulla yksi hyväkin uutinen tälle päivälle: saimme FCI:ltä kuoren missä oli Meten kansainvälisen muotovalioarvon vahvistus. Mette, kavereiden kesken Metukka, on nyt sitten virallisesti FIN & EST & INT CH JW-04. Täytyy myöntää, että emme olisi muutama vuosi sitten ikinä kuuna päivänä uskoneet, että ensimmäisellä lintukoirallamme on tuollainen tittelirivi nimensä edessä.. Onni on omistaa koira joka osaa opettaa omistajiaan ;)

05.01. Myöhästyneet synttärionnittelut C-pentueelle! Kaksi vuotta on kulunut aivan mielettömän nopeasti.

Ja hyviä uutisiä koiranäytelmärintamalta: Aku kävi tänään nappamaamassa ensimmäisestä mahdollisestä näyttelystä eli Kajaanin KV:sta viimeisen sertinsä, toisen CACIBinsa ja oli ROP. Onnittelut Aku ja Emma, nyt voitte keskittyä lintuhommiin ihan kokonaan :D Myös Caro osallistui näytelmään, mutta tänään tuloksena EH.

Meillä täällä jännätään, että onko Mette kantavana.. Nälkä on hurja ja mahakin on jo vähän kasvanut, mutta eihän tuo tietenkäään kerro onko se oikeasti kantavana vai huijaako se ;) Maanantaina vien sen ultraan ja asiaan saadaan selvyys. Jännittävää!

Uutisia vuosilta 2007 ja 2006.