Kennel Qasidas

Takaisin      Uutiset      Esittely      Koirat      Pentueet      Pentuja      Kuvia      Juttuja      Linkit      Vieraskirja



Esittelyssä Qasida's ihmiset

Satu & koiruudet



Olen Satu Vekkeli ja asustelen koirieni sekä avopuolisoni kanssa Lukanassa Rengossa, mikä sijaitsee vajaan 30 km päässä Hämeenlinnasta. Muutimme Meten ja Visan kanssa tänne syyskuussa 2008 ja hyvin olemme viihtyneet: ikkunasta kun katsoo niin vieressä aukeaa upeat pelto- ja metsämaisemat. Mikäs täällä ollessa.

Ensimmäiset 10 vuotta työurastani olen tehnyt kaupan alalla mm. markkinointiassarina ja ostajana. Päätin kuitenkin tehdä täyskäännöksen ja nykyään tienaan ruokarahani mielenkiintoisessa ja antoisassa työssä henkilökohtaisena avustajana. Ja jotta vapaa-ajan ongelmia ei varmasti olisi, suoritan fysioterapeutin opintoja aikuiskoulutuslinjalla Lahden Ammattikorkeakoulussa. Valmistuminen häämöttänee vuoden 2010 kieppeillä.. Toivottavasti!

Melkein kaikki vapaa-aikani kuluu koirien kanssa touhutessa. Pääasiallinen kiinnostukseni kohde on metsästys, mutta treenaan koirien kanssa myös mm. TOKO:a ja käyn muutamassa näyttelyssä vuosittain. Koiraharrastusten lisäksi käyn hoitamassa hevoskuumettani ratsastustunneilla.

Olen tammikuussa 2005 perustetun Weimarinseisojakerho - Weimaraner Club of Finland ry:n hallituksen jäsen ja tarvikemyynnin vastaava. Aikaisempina vuosina hoidin sihteerin pestiä, mutta opintojen takia luottamustehtäviä oli pakko karsia.

Olen vielä kasvatustyöni alkutaipaleella, mutta tulevaisuuden visiot ovat jo selvät: tavoitteeni on kasvattaa hyväluonteisia, terveitä, metsästyksessä toimivia ja kaikin puolin rodunomaisia weimarinseisojia. Ensimmäinen Qasida's-pentue näki päivänvalon tammikuussa 2006.

Minuun saa yhteyden puhelimitse tai sähköpostilla. Yhteystiedot löydät sivun ylälaidasta.